UUSI BLOGIMME

Elikkä blogimme muuttaa uuteen osoitteeseen!

http://pinseriliiga.blogspot.fi/

Tervetuloa vanhat ja uudet lukijat seuraamaan meitä!

TOP 10 koirarodut

1. PINSERI

Pinseri liitelee ykkösenä, kuten olettaa saattaakin. Kyllä tästä on kehkeytynyt se mun rotu. Kompakti koko, helppohoitoinen turkki ja se luonne - siinä ratkaisevat asiat. Onhan rodun sisällä paljon erityyppisiä koiria, kuten meillä huomaa selvästi näissä kolmessä neidissä luonteen eroja, jätetään kuitenkin ne päivittelyt myöhemmäksi.

Pinseri sopii niin harrastamiseen kuin kotikoiran virkaankin, vahtikoiranakin toimii erinomaisesti, kunhan liikkunan määrä on kohdillaan (Ania ei lasketa tähän). Se vaatii koulutuksellaan pitkäjänteisyyttä kuin myös huumorintajuakin, rotu ei ole mikään miellyttämisen haluinen, mutta aikamoisina herkkusuina helppo motivoida ruuan avulla. 

2. DOBERMANNI

Sitten dobberi, ennen oli ykkösrotuni, mutta pinserin myötä on saanut itselleen kakkossijan. Rotuna ulkonäöllisesti muistuttaa pinseriä - tai toisinpäin, mutta on kooltaan suurempi. Jos rehellisesti sanon, niin typistetty miellyttää omaa silmää enemmän, mutta kun sitten ajattelee sen koiran tuskaa, niin kiitos ei. Kyllä luomukin on upea ilmestys, mutta jokin siinä typistetyssä vain on.

Jonkin verran kyseisen rodun kanssa ollut tekemisissä, enkä koskaan ole tavannut mitään mielenvikaista, kaikki olleet perhekoirina - niin pientenkin lapsien keskellä. Liika mustamaalaaminen tästä rodusta on antanut sille paljon huonoa valoa, mutta onneksi silti roduntuntevat eivät tästä ole lannistuneet. 

3. Belgianpaimenkoira MALINOIS

Belgianpaimenkoirista tämä malinois on aina kuulunut lempirotuihini, mielestäni erittäin komea koira. Yhdellä puolitutulla on malinois narttu, jonka vuoksi sitten tähän rotuun pääsinkin tutustumaan vähän lähemmin. Ulkonäöllisesti jo miellyttää silmääni - olen kuullut monen liittävän tämän rodun saksanpaimenkoiraan näöllisesti, mutta mielestäni ei - ehkä tummemman värinen malinois voi hyvinkin nopealla silmäyksellä muistuttaa sakemannia, mutta ei kyllä muuten. 

4. BEAUCERON

Tähän rotuun tutustuin vasta silloin kun Teron kanssa etsittiin meille toista koiraa. Netistä löydettiin sakemanni-beauceron risteytys narttu, joka etsi uutta kotia, joten googlettamalla viimeiseksi mainitun rodun pääsin tutustumaan siihen. Upea koira, niin luomuna kuin typistettynäkin - omaan silmään kuitenkin luomu miellyttää enemmän. 

5. BORDERCOLLIE

Rotuna sellainen jota olen aina katsellut, mutta ainoana miinuksena on tuo turkki. Toki onhan näissäkin sitä lyhyempääkin karvatyyppiä - mahtaisko se olla ihan tuota työlinja puolta - en sano varmaksi, kun en rotuun ihan niin tarkasti ole perehtynyt, jonkun verran lueskellut ja selaillut. Mutta muuten kyllä sellainen mikä on mieleeni.

6. IBIZANBODENCO

Kuinkahan moni mahtaa tietää kyseisen rodun? On suomessa aika harvinainen - mutta eiköhän joku tiedä.

Tähän rotuun tutustuin, ööh olisko ollut yyterin koirarannalla, se vaan iski, itse en niinkään välitä näistä "vinttikoira" tyypeistä, mutta ibizanpodenco vaan oli mieleeni. Tästä rodusta on kahta karvalaatua; sileä ja karkea. Tuo minkä tapasin oli tuo sileäkarvainen ja nimenomaan se on mieleeni. Karkea ei iske.

7. DALMATIALAINEN

On aina kuulunut suosikkeihin, jo ihan lapsesta saakka. Meillä oli silloin hoidossa tuttavien Aksu dalmatialainen ja ehkä silloin nuorempana myös nuo dalkku elokuvat lisäsivät rodun kiinnostusta kohdallani. Kerran pari olen myös lenkillä nähnyt kyseisen rodun edustajan ja tytöt ovat saaneet silloin kirmata vapaana sen kanssa. Asuttiin silloin kerrostalossa - kolme vuotta sitten...? Hieno rotu ja hauskan värinen!

8. AKITA

Tähän rotuun tykästyin Teron kautta, hän kuitenkin tykkää isoista ja pörröisistä koirista. Ja katsottiinhan me silloin aikanaan akitaa meille tänne omakotitaloonkin, mutta se hanke vähän niin kuin tyssäsi. Akitaahan on kahta erirotua; amerikanakita ja japanin akita inu. Lähes samannäköisiä, olisko tuo japanilainen vähän enemmän kasvoiltaan karhumaisempi - googlettaa kannattaa, näkee paremmin sen eron! 

Siksi otsikossa pelkkä akita, koska kummatkin rodun edustajat ovat mieleeni - ala kuvassa on japanilainen akita inu.

9. FAARAOKOIRA

Rotuna aina vähän hiipinyt tykkäys listalleni, joten päätin sen tänne sitten lisätä. Upea koira - aavistuksen ibizanpodencon tyyppinen. Jonkun verran rotuun olen tutustunut. Serkkuni aikanaan tätä rotua itselleen katsoi, mutta enemmän kissaihmisenä osti sitten kissan. Silloin rotuun perehdyin enemmän hänen kanssaan.

10. BOXERI

Viimeisenä tulee boxeri - en tiedä mikä, mutta jokin siinä on mieleeni. Pari komeaa yksilöä olen nähnyt ihan läheltä, toinen tumma tiikerijuovainen ja toinen vähän vaaleamman ruskea. Upeita koiria! Tuli siinä sitten omistajien kanssa vaihdettua muutama sananen rodusta. 

Siinäpä pieni esittely suosikki roduistani, TOP 3 on juuri noin, mutta loput eivät välttämättä ole ihan juuri tässä järjestyksessä, suurinpiirtein kuitenkin. Selitys kohdissa on vaan omia pälpätyksiäni - jos rotuihin kiinnostuit rotujen omat yhdistykset ovat hyviä tiedon lähteitä, kuin myös kasvattajat.

Löytyykö listalta kenenkään omaa suosikki rotua?

Elämää ei sen enempää

Talvi senkuin jatkuu täällä satakunnassa, yhdellä sanalla kuvaten - ihanaa! Tuntuu paljon valoisammalta ja jotenkin tuo -15°C ei tunnu missään, virkistävää, vaikka en talvesta välitä, mutta nyt se menee siinä missä muutkin vuoden ajat. Vaihtelua siihen räntäpaskakurakeleihin, mitä tuossa joulun tienoilla vielä elettiin. Ne nyt jo onneksi takanapäin! Ja edessäpäin...

Tosiaan bloggerin kanssa jälleen ongelmia - mä en todellakaan tajua, olen pariin otteeseen raapustanut komiat tekstit, mutta kun lähetän ne, niin blogger ilmoittaa ongelmista ja teksti häviää. Ei yhtään hyvä! Oikein nyppii kirjoitella kun mikään ei mene perille asti.. Mielenkiinnolla oikein odotan tuleeko tämä edes perille. Toivotaan parasta.

Aika rennosti ollaan tyttöjen kanssa otettu, välillä tuimat pakkaset haittaavat menoa kun neideillä jäätyy tassut tai sitten mulla työvuorot niin kinkkisiä, ettei kerkeä yksinkertaisesti tekemään mitään. Vuorokaudessä liian vähän tunteja mun päiväkohtaisiin menoihin nähden - johon kuuluu niin koiraa, hevosta, ystäviä, perhettä ja tietenkin mieheni täällä kotosalla. Pakko karsia yhden päivän osalta vähän hommia ja sijoittaa niitä sinne milloin kerkeää, joten koirat menevät ensisijaisesti edellä - niin kuin pitääkin.
Mutta toki ollaan touhuttu myös näinä bloggerin "hiljaisina" (oikeasti blogger vain temppuilee!) hetkinä jos jonkinmoista. Ollaan käyty jäällä lenkkeilemässä, koko pinseripoppoon voimin - johon siis kuuluvat myös Jami ja Xena. Se oli kyllä reissu! Koirat kirmasivat ja liukastelivat, me marsittiin perässä tuultapäin puskien - oli sitten kylmä! Kameraa ei ollut mukana ikuistamassa tätä retkeä, koska oli sne verran pimeää, että ketään tuskin kiinnostaa katsoa mustia kuvia, joissa voi havaita vielä mustemmat möykyt.
Tyttöjen kanssa ollaan myös kotosalla pelattu etsi peliä, jossa siis piilotan makupaloja - yleensä olohuoneeseen niin että tytöt joutuvat niitä etsimään nenäänsä käyttäen. Jopa pikkuinen Gille on hoksannut pelin juonen ja viipottaa nokka pitkänä pitkin huonetta - siinä missä Nettakin, Ani tietää pelin juonen, mutta on sen verran laiska, että mieluusti toivoo makupalan vain tippuvan nokan eteen taivaalta - tai tässä tapauksessa kädestäni. Kyllä se hetken viitsii nenäänsä käyttää, mennen muiden perässä, vaikka ehkäpä helpommin pääsisi jos kävisi itse etsimässä toisista paikoista. Eikä niistä, missä rohmut ovat jo edeltä käyneet ja sitten Ani käy ottamassa tuoksut vain nenäänsä.

Tuli myös yks päivä kuvattua tuota Jami poikaa, kun se oli tässä meillä hoidossa hetken aikaa - tai no ei varsinaisesti hoidossa, hain sen kyllä tähän leikkimään tuon Gillen kanssa kun olin vapaalla, että äiti sitten haki koiransa illemmalla takaisin kotiin. Kuitenkin kuvasin sitä hieman ja tässä pari parhaimpaa otosta.

Tuli sitä myös tyttöjä kuvailtua, mutta sisätiloissa, jolloin kuvatkin olivat sitä sun tätä luokkaa. En ikinä saa asetuksia kohdilleen, koska putki on niin huono valotukseltaan, ehkä pitäisi hankkia uusi, joka myös pärjäisi sisätilan kuvauksissa, ilman että tarvii vääntää ja kääntää noita asetuksia ihan ääriasentoihin. Ärsyttävää hommaa, kuitenkin mielenkiintoa olis tuohon kuvaamiseen - mutta ei ehkä tolla putkella. Ulko/liike kuvaukseen tulikin viime vuonna ostettua uusi putki, joka on myös hintansa väärti! Kyllä kelpaa!

 Tässä oli tarkoitus napata yhteiskuva - niin että ovat vierekkäin,

mutta linssilude ryömi etulinjalle paistattelemaan, jättäen äitin varjoonsa!

Olisi kiva tehdä jokin "aihe" postaus, mutta en oikein keksi mitään sopivaa. Meillä kuitenkin elämä aika nooh tasaista ettei nyt oikein siitä ole kirjoiteltavaa - mutta jos olisi jokin toinen aihe, niin blogikin pysyisi päivitysten kanssa tasaisena, vaikka aiheet eivät liittyisi meidän koirien elämään. 

Mitäs mieltä oltaisiin? Olisiko jotain aiheita?

Top 10 koirarodut?  Siis mun mieleiset koirarodut - jonkunmoiset perustelut näihin valintoihin, että miksi juuri nämä miellyttävät. Olisiko kelvollinen?

Treffailuja ja ongelmia

Kuinkas muutenkaan jos Ani on mukana, en vain käsitä miten se voi olla niin agressiivinen toisille koirille? Kuitenkin se on aina ollut todella sosiaalinen ja se kenet olen aina ensimmäiseksi tutustuttanut uusiin tuttavuuksiin, mutta nykyään Anin saa pitää loitolla toisista koirista. Se ei edes yritä tutustua - siis haistella tai mitään - vaan käy päälle kuin mikäkin yleinen syyttäjä. Missä vika? Varmasti hihnan toisessa päässä, sitä ei sovi laskuista pois jättää. Mutta miksi vain Ani, ei Netta saatikka Gille - nämä kaksi edellä mainittua voivat olla kenen koiran kanssa tahansa tekemisissä, ei mitään ongelmia - mutta se Ani.
Hihnassa se on joko kauhea remmirähjä tai vastakkaisesti se hiljainen hissuttaja joka yrittää hyökkätä takaani toisen koiran päälle. Eihän se nyt kimppuun pääse kun eripuolilla teitä kuljetaan, mutta yrittää silti. Tämä alkaa vain ikävästi stressata itseäni - se harmittaa ihan hirveästi kun ei sitä Ania viitsisi aina jättää pois kaikesta missä on muitakin koiria mukana, mutta sitten kun se on mukana saa kulkea varpaisillaan kun se on heti päälle käymässä.

Kertokaa ihmeessä jos on hyviä neuvoja tähän tilanteeseen, kun koira ei tule toimeen toisten kanssa?

Esimerkiksi aikanaan Ani ei sanonut mitään kaverini Sannin Nopasta ja Yatzystä, hyvin tuli toimeen ja kun heille tuli se pikkuruinen Kimble - Ani oli hieman kyttääjä, mutta sitten asia jäi siltä osalta. Sitä ennen ei kenenkään muun kanssa tullut toimeen. Miksi vain toiset koirat mutta ei toiset?
Eläinlääkäristäkin olet kysellyt vähän mikä voisi olla, kipeäksi eivät epäilleet, vaikka sitäkin vähän ehdottelin. Eivät oikein osanneet sanoa mitään - Anilla kuitenkin ikää alkaa kertymään se kuusi vuotta, joten sitä epäilivät. Toiset koirat muuttuvat iän myötä kärttyisimmiksi. Tiedä sitten.

Kuitenkin tänään treffailtiin koko pinserilauman voimin - meidän koko poppoo, äiti Jamin kanssa sekä isä ja Marja Xenan kanssa. Vilskettä oli vaikka muille jakaa, sisarukset pistivät hiekan pöllyämään - lunta kun täällä satakunnassa ei ole - ja tekivät sellaisia äkkiä käännöksiä, että oikein nauratti. Netta kävi parisen kertaa hepuleissa mukana, mutta enimmäkseen se oli Teron perään, joka heitteli sille keppejä. Neiti kun rakastaa niiden noutamista yli kaiken!
Jami oli vähän innokas siskojensa perään - kummallakin kun ovat juoksut loppusuoralla - silti poika uskoi todella hienosti. Yritti silti sitkeästi josko kuitenkin saisi vähän. Kyllä silmä tarkkana sai olla, vaikkei Jami olisikaan päässyt loppuun asti - Xenalla ja Gillellä kun oli tuota loikkimista meneillään.

Sitten ihan varoittamatta Ani sai Xenan huulesta kiinni - voitte vaan uskoa sen vikinän määrää. Kaiken kukkuraksi Netta ja Gille käyvät Anin päälle. Komentavat Ania väärästä käytöksestä? Netta kun reagoi aina Anin paskamaiseen käytökseen ja pistää neidin ruotuun, tällä kertaa pikkuruinen Gille pisti myös ojennukseen ja roikkui Anin selässä, niin että Ani sai selkään pari reikää. Siinä sitten komennettiin Nettaa ja Gilleä, repien niitä kauemmas Anista, joka mulkoili niin happamasti Xenaa - joka puolestaan sai poskeensa pienen reiän, josta verta valui. Tein siinä nopean tarkistuksen, haava ei paha, ylähuulen reunassa pieni vekki, joka tyrehtyi suhteellisen nopeasti. Onneksi Xena ei pelästynyt sen pahemmin, jatkoi leikkejään sisarustensa kanssa, kiertäen Anin kuitenkin kaukaa. Nettakin pistettiin hihnaan, koska se oli toistamiseen käymässä Anin päälle.
Muuta selitystä en keksi kuin sen, että Anin mielentila on liian huono, jolloin Netta yrittää korjata sitä. En viitsisi antaa niiden tapella, koska siitä ei seuraa koskaan mitään hyvää. Ottavat liian pahasti yhteen ja siihen rytäkkään kun vielä lisää Gillen, kaksi yhtä vastaan - ei kovin tasaväkistä touhua.

Loppu treffi reissu sujui hyvissä tunnelmissa, jopa Netta ja Ani saivat välinsä kuntoon, niin ettei oltu jännittyneitä ja heti haastamassa riitaa. Xenakin tutkaili Ania kauempaa, mutta lähellekään ei enää mennyt vaikka kiinnostus oli edelleen aika kova.
Kyllähän sitä toivoo että saataisiin lauma yhtenäiseksi ja pystyttäisiin viettämään enemmän aikaa yhdessä - ilman että Ania tarvitsee jättää laskuista pois tai tunkea sille kuonokoppaa.

Nyt vaan neuvoja tulemaan tai omia kokemuksia!

Ikiliikkuja Ani

Otsikko oikein tihkuu sarkasmia kun puhutaan Anista ja ikiliikkujasta samassa lauseessa - kyllä tuota Ania kuvaa parhaiten sana sohvaperuna. Eihän se muuta tekisikään kuin löhöilisi päivät pitkät siellä sun täällä, mihin nyt vaan jaksaakin itsensä kammeta. Tänään kerkesin pari kuvaa napata siitä kun se makoili kolmessa eri paikassa, muita paikkoja en huomannut kun tuli käytyä vähän asioilla, mutta oli kyllä hymy herkässä. Siinä missä Netta ja Gille mussuttelivat luitaan, niin Ani otti rennosti torkkuen. Ja kyseessä on pinseri, joka tunnetaan energisenä koirana. Mikä Ani on oikeen rotuaan?

Ensimmäiseksi Ani otti torkkujaan omalla pedillä - joka on nyt vähän pikkuruista kokoa. Kiitos kissan joka kävi kusemassa isomman pedin! Nyt olisi harkinnassa hieman erillainen peti, se tosin pitää tilata netistä ja hintaa on reilusti yli 100€, pitääpä tilata heti kun antaa varat siihen myöden. No kuiteskin palataan takaisin sohvaperunaan - neiti oli niin kuoleman oma pedissään tuossa takan edessä (takka on heti kuvassa oikealla) ettei välittänyt ollenkaan mun kuvailuista. Gille kävi pari kertaa tökkimässä, mutta Ani vaan oli. Onko hieman laiska koira?

Jossain vaiheessa takan lämpö taisi olla Anille liiaksi, joten neiti oli siirtynyt olohuoneen matolle todellakin aivan pitkin pituuttaan. Nappasin nopeasti kuvan, koska kamera oli valmiina näitä hetki varten. Pitihän nämä nyt ikuistaa oikeen blogiin asti. Kyllä sitä välillä oikeen miettii että miksi Ani poikkeaa näin paljon pinserin tyypillisestä rotumääritelmästä? Siis onhan aina roduissa poikkeuksia, mutta energinen ja aivan toisessa ääripäässä oleva sohvaperuna eivät kyllä millään voi osua samaan rotuun. Olen kuitenkin tavannut lukuisia pinsereitä, sekä keskustellut paljon pinserien omsitajien kanssa - eikä kellään ole ollut samanlaista laiskiaista kuin meillä! Siis Ani on niin laiska että lenkillekin lähtö on sille yhtä kidutusta! Alkaako olemaan jo noloa?

Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä Ani oli siirtynyt sohvalle torkkupeiton alle nokosille. Olohuoneessa muutenkin aika kuuma, niin toinen änkeää itsensä vielä peiton alle - tuosta se kyllä sitten siirtyi peittojen alta pois tämän kirjoituksen aikana, jääden kuitenkin sohvalle vielä pitkälleen. Enää en tiedä mitä pitäisi sanoa. Ani on kyllä aivan mahtava koira sen helppoisuuden takia - jos ei lasketa sen agressiota toisia koiria kohtaan, mutta perusluonteeltaan. Ongelmana on ettei se mukamas jaksa tehdä mitään, se on vaan niin 'tylsä' koira. Sen kanssa on turha yrittää edes touhuta mitään, koska sen ilme on; "Ootko sä nyt ihan tosissas että mä joudun liikkumaan?". Toisinaan se saa hepulikohtauksia, mutta niiden jälkeen ollaan sitten niin koomassa loppupäivän, ellei siihen päälle vielä seuraavaa viikkoa, että sille makaamisen määrälle ei ole rajaa. Anista ollaankin aina laskettu leikkiä, että se on ikiliikkuja, joka makaa sen 23,5 tuntia vuorokaudessa. Ihana koira se on, enkä antaisia sitä pois mistään hinnasta!

Uutta banneria

Huh kyllä taas tuli tunnin jos toisenkin koneen edessä istuttua, että sain uutta banneria blogiimme tulevan vuoden vaihteen kunniaksi. Mitäs mieltä ollaan? Olisiko jotain paranneltavaa, parempia banneri ehdotuksia? Mites muuten yleisesti tämän blogin värimaailma, olisiko ehdotuksia vai kelpaako nykyinen? Mielipiteet tervetulleita :)

Itse olen kyllä tähän uuteen banneriin tyytyväinen, hermoja raastavaa hommaa, monta kertaa jouduin muokkamaan että sain siitä nykyisen näköisen. Mutta lopputulos on sen näköinen kuin siitä toivoinkin, ehkä jotain pientä paranneltavaa, mutta katsotaan sitä myöhemmin kun hermot taas ovat raiteillaan. Ehkäpä teen sitten kokonaan uuden, ihan turhaa muokkailen tätä vanhaa, mukavampi kun saa taas uutta kehiin! Mutta nyt mennään tällä ja toivotaan jotain kommenteja :)

Vuotta 2013 enää jäljellä muutama hassu päivä....

... jonka jälkeen taidetaan aloitella uusilla kujeilla. Vuosi 2013 on sisältänyt paljon iloa, mutta on se tuonut mukanaan myös surua. Itselleni vuoden kohokohta oli Netan pentue, siitä kuitenkin oltiin kauan haaveiltu ja puhuttu paljon Netan kasvattajan Saaran kanssa. Ja viimeinkin tämän vuoden keväällä yli suloiset pallerot syntyivät tähän maailmaan, täsmälleen samana päivänä kuin isoveljeni täyttää vuosia. Kohtalon päivä?

Mutta samainen onnen hetki toi mukanaan myös surua kun pentueesta kolme pentue menehtyi. Tai oikeastaan kaksi, yksi syntyi kuitenkin jo kuolleena. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaikka koville se hetki otti, itku puhelut tuli soitettua Saaralle, joka neuvoi parhaansa mukaan ja kehotti jatkamaan eteenpäin - tätä se kasvatus voi olla. Ja harmillisesti jouduin itse kokemaan sen karvaan puolen, kun pentuja menehtyy oudoin syin.

 

Onneksi kuitenkin viisi terhakkaa pentua jäivät tähän maailmaan tuomaan iloa perheilleen, meidän lähipiirissä kun nyt pyörii nämä kolme sisarusta niin iloa on sylin täydeltä kun vietetään aikaa yhdessä. Myös maailmalle matkanneet Uuno ja Gitta tuovat myös onnea itselleni, koska tiedän niiden olevan hyvissä käsissä. Ovathan ne itselleni rakkaita, vaikka niiden kanssa tulikin vietettyä vain 7 viikkoa yhdessä. Eihän se nyt mikään päätä huimaava aika ole, mutta kyllä siinäkin ajassa kerkeää kiintymään näihin lapsosiin. Hauskaa oli niiden kanssa touhuta - niitä aikoja muistelen lämmöllä koko elämäni!

 

Netan emäntaidoista olen erittäin tyytyväinen, samalla kuitenkin myös yllättynyt. Se on kyllä sosiaalinen ja erittäin ihmisläheinen koira, joka rakastaa paijailua ja hellittelyä, mutta toisista koirista se ei niinkään välitä - vaikka sosiaalinen onkin. Kyllä se taidan olla minä, ketä sen listan kärjessä on - tähän ei lasketa sitten metsä reissuja, jossa pupujen ja muiden elukoiden hajut vievät voiton.
Se hoiti jälkeläisensä tarmolla ja perusteellisesti, toki ihan aluksi kun ensimmäinen tähän maailmaan putkahti meni Neppari vähän hämilleen, mutta sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Todella tarkkaavainen se oli vauvoistaan, vierailla ei mitään asiaa pentulaatikon lähelle. Tutut olivat tervetulleita, mutta kun joku vauvaan koski Netta aloitti kyttäämisen. Tiedätte varmaan tunteen kun joku tuijottaa erittäin painokkaasti, sellaista oli Nepparin tuijotus. Kun jälkikasvu oli taas turvallisesti sen läheisyydessä, se kävi heti kaikki viisi pienokaista läpi ja huomasi heti jos joku puuttui.

En olisi koskaan uskonut, että itkisin niin paljon kun ensimmäinen pentu haetaan uuteen kotiin. Saara tuli hakemaan Gitan ensimmäisenä, mukana oli tosiaan vielä Netan emä Carkki, jotta pikkuisella olisi pitkällä matkalla jotain seuraa. Netta touhusi Gittan kanssa sinä aamuna aika terhakkaasti, mahtoiko se kenties aistia mitä tulisi tapahtumaan?

Netan emä Carkki on kyllä niin upea koira, että ei toista ole. Netta on varmasti perinyt siltä upeat emänlahjat ja varmasti koko upean luonteen! Oli ilo nähdä kolme sukupolvea samana hetkenä, Gitta pääsee upean koiran hoiviin, joka opettaa sille tämän elämän salat yhdessä Saaran ja Kiiran kanssa.

Mitäs vielä vuodesta 2013 mainitsisi?

Ehkä joulusta voisi mainita pari asiaa, eihän se kovin kummoinen ollut - lumikin hävisi kokonaan lähes saman tien kun viime postauksessa siitä niin hehkuttelin. Kuinka tyhmää! Täällä satakunnassa kelit olleet todella syksyisiä, pelkkää vettä ja tuulta. Paikat lilluu vedessä - oikein hyvää joulua vaan! Ei edes tuntunut joululta, vaikka sellaista vietettiinkin perheen kesken, sekä serkut olivat täällä meillä - mutta silti! Kyllä se lumikin vaikuttaa paljon hetkiin, varsinkin jouluun! Serkkujen äiti toi mukanaan oman koiransa Melli mopsin, sitä varten jouduin hakemaan Anille kuonokopan, koska se on nykyään niin agressiivinenen muita koiria kohtaan - vaikka se on ollut aina se sosiaalisin ja kiltein - no eipä ole enää! Tiedä mikä siihenkin on iskenyt. Todella rasittavaa kun se ei mukamas voi tulla kenenkään kanssa toimeen, kun oman perheen koirien - Jamia unohtamatta.
Aluksi Ani oli käymässä Mellin päälle, mutta kyllä sitä taisi potuttaa kun huomasi ettei saanutkaan toisen niskasta kiinni kun koppa esti kaiken. Loppua kohden se antoi Mellin olla ja tallustella meidän asunnossa joten koppakin otettiin pois - eikä mittää! Ne istui ja ohitteli toisiaan ilman mitään jännittyneisyyttä, sai kyllä huokaista syvään.
Hauska joulu oli silti vaikka ei koko tapahtuma joululta tuntunutkaan - pelattiin ja pidettiin hauskaa!

Perjantaina mentiin sitten mökille moikkaamaan iskää, Xenaa ja Marjaa, koko meidän poppoon voimin, äiti ja Jamikin lähtivät reissulle mukaan. Ani sai tervehtiä Xenaa kuonokopassa jälleen. Näin varmistetaan ettei kenellekään käy mitään, Xena kuitenkin hieman arka toisten koirien lähellä, johtuu varmaan paljon meidän poppoon vilkkaasta liikkumisesta, mutta mökkeily sujui oikein kivasti! Koirat pistivät oikein hulinaksi ja karasivat niin paljon, että yö meni rauhallisesti. Äiti tosin ei ollut yötä, vaan lähti kotiin Jamin ja Anin kanssa, joten meille jäi mökille vain kolme koiraa - Netta, Gille ja Xena. Aamulla alkoi taas sellainen vilske, että huh huh....

Ei tässä varmaan muuta, jos vaikka odotellaan innolla vuoden vaihdetta ja toivotaan että vuosi 2014 on paljon parempi kuin tämä vuosi - monellakin eri taholla ;)

Paljon kerrottavaa

Netta

On kyllä paljon kerrottavaa! Harmittaa oikein kun blogi on törttöillyt enkä ole päässyt meidän kuulumisia päivittelemään. Kone vaan herjasi tuossa taannoin ettei sivua pysty näyttämään ku sisälle kirjauduin, muuten kyllä näytti blogini, mutta heti kun kirjauduin niin herjasi välittömästi. Teron padillä olen täällä välillä käynyt kun se päästää sisälle, mutta en ole sillä vaivautunut kirjoittamaan kun kuvien kera teksti on mielestäni mielekkäämpää kuin ilman niitä. Toki tämäkin mielipide kysymys.

Jos vaikka mentäisiin ihan ensimmäiseksi meidän kuulumisiin. Tytöt voivat mainiosti - mitään kovin erikoista ei ole tapahtunut, lähes terveinä ovat pysyneet ja elämän iloisia kaikki! Ani ja Netta ottivat tuossa kuukausi takaperin ihan kunnolla yhteen, Netta jouduttiin viemään lääkäriin kun ei astunut toisella etusella kunnolla. Korva ihan rei'illä ja veressä, hieman lämpökin siinä nousi. Ani selvisi suhteellisen vammoitta, pientä linkkaamista mutta se meni ohi itsestään, toisin kun Netalla jonka jalka ihan turposi tuosta alanivelen kohdalta (en osaa nyt mittään lääkäri termejä) eikä antanut siihen koskea, heti alkoi kauhea vikinä. Neiti sai kipu-ja antibiootti kuurin kahden viikon ajaksi - oikein mallikkaasti otti joka päivä lääkkeet kahteen kertaan. Yleensä saa hieman tahia, on välillä niin jästi - matolääkettäkin sylkee ulos!

Gille

 

Gille on kasvanut oikein nätiksi neidiksi - sekä kyseessä on erittäin fiksu yksilö! Oppii nopeasti asiat, pari hassua toistoa niin yleensä tekee sitten ihan itsekseen kun pyytää - mutta valitettavasti neiti on myös erittäin jääräpäinen, joten jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Sen kanssa saa välillä vetää erittäin syvään henkeä ja kokeilla sitten uudestaan, josko asia menisi niin kuin minä haluan.
Sisäsiisteys opitkin menneet suhteellisen mallikkaasti perille, aamuvuoron pärjää hienosti ilman lirautuksia, mutta iltavuorojen aikana saattaa yhdet pissit olla lehdillä. Tiedä sitten vaikuttaako tähän se että Tero oli pari viikkoa kotona, joten Gille tottui siihen että iltaisin joku on aina kotona ja päästämässä sitä ulos jos hätä yllättää. Toivottavasti tämä vaihe menee pikaisesti ohi!
Yö pissi hetket - tai oikeastaan pissi pyynnöt ovat loppuneet kokonaan - mikä on suuri helpotus! Oli erittäin ärsyttävää kun pyyteli ulos, vaikka hätää ei aina ollutkaan, kunhan nyt kävi vain tsekkaamassa onko kisulla ruokaa ulkona. Mutta jos et vienyt ulos, se saattoi vinkua vaikka tunnin putkeen erittäin kovalla äänellä. Se jos mikä oli rasittavaa.

Jamin elämä äidin tykönä sujuu oikein hienosti, herra on jo täysin sisäsiisti! Hienosti jaksaa sen kahdeksan tunnin työpäivän ilman vahinkoja. On se vaan komea uros - enkä tarkoita tätä nyt vain siksi että kyseessä on kasvattini, vaan ihan rehellisesti se on komea yksilö - tulee kyllä ihan isäänsä Ticoon jo massiivisen rakenteen puolesta. Moni on Jamia kehunut ja erittäin moni luulee sitä dobermannin pennuksi! Vaikka äiti kuinka sanoo ettei se ole, niin heti seuraavalla kerralla samat ihmiset sanovat "Tuolta se dobberin pentu tulee!". Nooh eiköhän ne parin vuoden päästä viimeistään usko ettei se ole dobberi. Mutta toki ihmiste ketkä eivät hirveästi koiristi mittään tiedä voivat helposti luullaa mustaa pinseriä dobberiksi - koska kokoa on vaikea arvioida esimerkiksi kuvien perusteella. Mutta jos nämä kaksi olisivat vierekkäin niin ehkä sitten jopa EI-koiraihminen huomaa eron.

Gille ja Jami

Sitten toisenlaisiin uutisiin; yksi kasvateistani - Xena - palasi takaisin tänne kotikulmille - harmillisesti omistajan muutosten myötä. Olin erittäin iloinen kun ensin ilmoitettiin mulle, että tytön myynti on harkinnassa. Kerroin heti haluavani myydä tytön itse, jotta tiedän minne se päätyy ja kenelle. Se sopi oikein hyvin Xenan omistajalle. Samaisella viikolla, lauantaina, lähdettiin hakemaan Xenaa meille vantaalta. Äiti lähti matkaseuraksi Jamin kanssa, jotta tytöllä olisi jotain seuraa. Kuitenkin neiti lähtisi vieraiden ihmisten matkaan.

Matka sujui hienosti, neiti oli todella rauhallinen, vaikutti varmaan myös se että tuttuja ei ollut mukana ja ehkäpä se aisti elämässään muutosten tuulten puhaltavan. Xenan oli tarkoitus tulla ensin meille asustamaan, mutta sitten saatiin matkalla tai äiti sai puhuttua Xenan isälle asustamaan loppuelämäkseen. Kuinka hienoa! Ja olin tähän asiaan erittäin tyytyväinen, tiesin neidin pääsevän hyviin kotiin, jossa sitä rakastettaisiin ihan yhtä paljon kuin sen vanha omistaja rakasti sitä ennen tätä muutosta. Joten suoraan vantaalta ajettiin poriin isän luokse, ihan turhaan sitä neitiä ensin asuttamaan meillä ja sitten viedä isälle, liikaa muutoksia, joten näin säästyttiin kaikelta!

Isän luona asiat ovat sujuneet oikein hienosti, ensimmäin yö oli rauhallinen vaikka ennusteltiin vähän levottomuutta - mutta parempi niin että asiat sujuivat rauhallisesti ja sen suurempia häsläyksiä. Pienet pissat oli yöllä päästänyt, mutta sen jälkeen ei mitään. Tyytyväisiä ollaan kaikki - säästyin itse uudelta myynti prosessilta ja voin olla rauhallisin mielin kun tiedän Xenan olevan hyvissä käsissä.

 

Xena

Luntaki ollaan saatu maahan, vihdoin ja viimein - kyllä sitä pelaamista ollaankin jo kestetty ihan tarpeeksi. Ensin lunta, sitten vettä ja sen päälle pakkasta - oikein hienoa! Tiet aina peili jäässä! Mutta viimeinkin lunta, kevyt pieni pakkanen - ihanaa! Enhän mä talvesta erityisemmin välitä, mutta kyllä se tuossa menee kunhan pakkasta ei tule liikaa saatikka lunta.

Joulua kohti mennään hirveellä kyydillä - joten nappasin tänään aamulla tytöistä tonttukuvat, koirat eivät varmaan olleet asiasta yhtä innostuneita kuin minä, mutta sainpas kelpo otokset otettua.

Vasemmalla Ani tonttulakin alla piilosilla, keskellä Gille poseeraa ja oikeassa reunassa Netta erittäin tympääntyneenä touhuihini :)

 



Tänään oltiin vielä päivällä koirien kanssa montuilla, menossa mukana oli äiti Jamin kanssa, iskä ja Marja Xena-tyttelin kanssa ja me Gillen ja Netan kanssa. Hapannaama Ani sai jäädä kotiin, koska sitä ei voi pitää irti kun yrittää heti käydä Xenan päälle - tässä ruvetaan pikku hiljaa tutustuttamaan noita kahta toisiinsa, koska kuitenkin ollaan paljon tekemisissä keskenämme, eikä Ania viitsisi aina jättää pois tapaamisista. Kyllä menoa ja vilskettä oli jälleen kun neljä pinsua karaa suuntaan jos toiseen, Xenakin uskaltautui tällä kertaan vähän leikkiä sisarustensa kanssa! Perjantaina kun tavattiin ensimmäistä kertaa - Ani silloin mukana hihnassa - niin Xena jäi vähän sivummalle, vaikka mieli olisi tehnyt mennä vähän karaamaan joukon jatkoksi!

 

Gille ja Xena

Xena, Jami ja takan Gilleri

Xena, Gille ja Jami

Jami ja Gille

Gille ja Jami

Pikkunen Gille hippo lelunsa kanssa

Vihdoin ja viimein!

No johan onkin kestänyt tämän koneen kanssa tahiessa. Millään ei ole suostunut avaamaan nettisivuja, saatikka edes koneen omia tiedostoja. Nyt jo pari päivää toiminut ihan normaalisti. Tie mistä sitten tämäkin hetkellinen ilkeily johtui..
Mutta viikonlopun aikana yritän pistää päivitystä kehiin, kun viimeinkin saan mukaan kuvia! Kuvattomia päivityksiä kun en viitsi tehdä, mielestäni liian tylsiä luettaviksi ;)

Viikonloppuna palaillaan!

Koiran ilmat, mälsää!

Voi elämä, vettä satanut jo pari päivää putkeen, todella mälsää! Tai lähinnä se ottaa pannuun, ulos ei koirien kanssa paljoa mennä, ne eivät kun oikein siellä viihdy, tytöille tai siis tarkoitan isoille tytöille kyllä heitän sademanttelit niskaan ja menoksi, mutta Gillelle en raaski ostaa vielä kun se on kasvavassa iässä. Ihan turha ostaa uutta takkia joka kuukausi, tai lähes joka kuukausi. Mutta ulos sen raahaan oli sillä manttelia päällä tai ei, sisälle kun tullaan takaisin on pieni kuivaus tuokio heti eteisessä.

Myös pannuun ottaa se että Gille on "unohtanut" sisäsiisteyden opit, ulos tuo pikku prinsessa ei mene pissalle. Ulos kyllä menee, mutta tulee lujaa vauhtia sisälle pissalle, hermot menee! Kerran ulkoilin sen kanssa tuossa pihassa 20 minuuttia sateessa ja kun tultiin sisälle niin semmoista kyytiä pissalle olohuoneen mattolle. Käämit palo! Siinä hetken ärisin koiralle kiukkuisena siivoten erittäin tympääntyneenä pissoja ja mentiin uudestaan ulos, mutta ei sinne mittää tehdä, prinsessoja kun ollaan! Todella rasittavaa...

Päivityskin on jäänyt vähän unholaan kun kaikenmoista menossa yhtäaikaa. Viime viikonloppuna käytiin koirien kanssa metsässä ulkoilemassa, äiti ja Jami myös mukana, tässä vähän kuvasatoa siitä päivästä.

Jami

  Gille

 Jami

Koirilla oli hauskaa, käytiin vähän erillaisia reittejä, enemmänkin niitä sivupolkuja - eikä yleisiä ulkoilureittejä. Koiratkin saivat sitten vapaana kirmata, ilman että tarvi joka mutkaa käydä etukäteen tarkistamassa ettei kettään vaan tule vastaan. Valituksia kun saa aika usein, en itse ole kuin pari kertaa vaikka koirat olisi kytkettynä - koiria pitäisi ulkoiluttaa koirille tarkoitetussa paikassa, eli missä? Harjavallassa kun ei ole koirapuistoa, koirakenttä löytyy mutta sekin tarkoitettu treenaville koirille ja tietenkin jäsenille. Siinä on kyllä metsää, mutta siellä risteilee todella paljon näitä yleisiä lenkkipolkuja, joten missä pitäisi ulkoiluttaa? Kaikki muutkin koirakot käyvät Hiittenharjun metsissä, jopa yleisillä lenkkipoluilla - monesti koirat vielä irrallaan. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää kunhan koirat on kytkettynä, eikä niistä ole turhaa vaivaa muille liikkujille - tarkoitan nyt sitä etteivät ne rähise vastaan tuleville ihmisille, hyöki päi tai kävele muuten vain päin prinkkalaa - pujotellen puolelta toiselle jatkuvalla syötöllä. Näitäkin nähty enemmän kuin tarpeeksi! Ja sitten minä saan valitukset kun koirat kulkevat nätisti vasemmalla puolelle, kun vastaan tulevan koira hyppii puolelta toiselle - niin mulle karjutaan että opettele kulkemaan omalla puolella. Eli toisin sanoen millä puolella? Keskellä metsää?

Tästä polulta aloitettiin meidän lenkki, aika iso kinttupoluksi, mutta ei ole yleinen. Lähinnä autoilijat käyttävät sitä, sekä paikalliset crossi ajajat, kuten keskellä olevasta tummasta jäljestä voi päätelläkin. Näillä tienoilla vain pikkuiset olivat auki ja isot tytöt olivat kytkettynä. Yleinen lenkki polku kulkee vasemmalla puolella, suhteellisen lähellä, joten varmuudeksi isommat vielä kytkettynä. Etteivät vaan vahingossakaan saa vainua ja eksy väärälle reitille, muiden liikkujien kauhuksi.

Loppupeleissä kuljettiin tämmöistä polkua pitkin, tällä kertaa kaikki irti. Voi sitä riemun rajaa kun neljä pinseriä ravaa!